Ainakin kerran kesässä kierrellään joku luontopolku Teijon kansallispuistossa.
Joiku ja Veiti kulkee jo sujuvasti pitkospuita.
Veitillä on karvaat muistot paikasta, kun pienenä "putosi" pitkospuilta upottavaan suohon. Koko koira aivan haisevan mudan peitossa. Eipä hingu enää kosteikkoon.
Jätin kameran kotiin kun pelkäsin sen kastuvan sateessa.
Mutta tuleehan niitä, toisia kertoja taas kuvata.
Pikkukoiralle kaikki oli uutta. Jokaisesta rannasta olisi pitänyt kokeilla uimista. Ensimmäisestä joesta saikin aikamoisen kuorrutuksen. Onneksi on ruskea koira muutenkin, nyt näytti vain saaneen tummemman sävytyksen.
Pikkukoiran piti hakea lumpeenlehtiä uimalla. Jotain kummallista niissä oli kun eivät olleetkaan niin vain kuljetettavissa. Niitä piti repiä, jotta sai otettua mukaan.
Lokit pitivät kovaa ääntä. Sitäkin jäätiin moneen kohtaan ihmettelemään.
Hyvät opasteet, helppo kulkuista maastoa, mikäs siellä oli kulkea suopursujen tuoksuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti