Minä minän kanssa lenkillä

Mä olin kävelylenkille itteni kanssa.
Tässä on  koottuna pieni osa niistä ajatuksista mitä mun päässä pyöri lenkin aikana. Osaa en muista ja osaa en kehtaa kertoa. Lenkki kesti tunnin.

-Sain pojalta lainaksi mindfullnesskirjan. Kohta aloitan sen "opiskelun". Miten keskityn hetkeen, olemaan tässä ja nyt. JA siitä se lähti.Ajatukset oikein laukkasivat. Ja minä ajattelin, että laukatkoon nyt vielä kun saavat.

-Pitäisi Armille vastata jotain eiliseen tekstariin. Mutta mitä siihen vastaisi. Jos vastaan ihan niin kuin nyt tuntuu, tulee aika surullinen viesti, jos taas laitan muuta, onko se tekopirteää? Mitä mä voin kertoa mun kesästä?
Hauskalta kuulostaa et olen vaan heilutellut jalkojani istuskellessani laiturilla, keinussa ym. ja välillä heilutellut myös virkkuukoukkua. Mut kesällä kuuluu tehdä kaikkee hienoa: köydä reissuilla, osallistua juhliin ja kulttuuririentoihin..No olenhan mä käynyt kesäteatterissakin kaksi kertaa...

-Kiitollisuus, oikeastaan kesä on ollut sellainen kuin halusin. Olen tyytyväinen. Pitäisi joka ilta kirjoittaa ylös asioita joista voi juuri tänään olla kiitollinen. Niin neuvottiin jossain, siinä sitten tulee paremmaksi ihmiseksi tms.

-Ihmissuhteet on hassuja. Joidenkin kanssa synkkaa heti ja joidenkin kanssa on niin eri aaltopituudella ettei tule edes kaveriksi, vaikka miten toivoisi. Kouluaikana meidän luokka hajotettiin ja vain muutama vanha tuttu jäi samalla luokalle kanssani. Takerruttiin toisiimme, me vanhat tutut. Koulun jälkeen ei ole tuntunut tarvetta pitää yhteyttä. Ei ollut muuta yhteistä kuin se, että olimme ne orvot, tiputettuina uuteen ympäristöön.

- Hienoa miten jotkut kunnostavat rakennuksiaan, niin että pysyvät kuin uusina, vaikka ovat oikeasti jo tosi vanhoja. Vanhoissa hienoissa taloissa taisi olla erikseen keittiöpuutarha. Talon ympärillä oleva piha oli kukkaistutuksia täynnä. Vähän kauempana kaariportista sisälle puutarhaan, jossa oli monta omenapuuta, monta marjapensasta, kasvimaa ja kukkia maljakkoon poimittavaksi.

-Orovkkiruukku kyljellään. Sateen takia varmaan kaadettu, jotta liika vesi pääsee valumaan ulos.
Sitten alan kinaamaan itseni kanssa: Kuka sen on päättänyt , että ruukkujen pitää olla pystyssä? Kyljelleenkin ne voi laittaa. Ota kuva. En ota, kyllä kaikki nyt tietää miltä kyljellään oleva orvokkiruukku näyttää!

- Heinäseipäät ristissä koristeltuina joulupalloilla. Tuosta voi ottaa kuvan. Eikö nämä ihmiset maalla tiedä, että vanhat heinäseipäät ovat jo itsessään niin kauniita? Ei niitä tarvitse koristella.

-Tässä tiellä oli kyy kaksi vuotta sitten. Voi olla kolmekin vuotta sitten. Tuo keppi näyttää ihan kyyltä. Jospa se onkin kyy. Ihan kuin liikkuisikin. Kiemurtelee. Otan kuvan. Ei kai se nyt kovin kyyltä näyttänytkään.

-Jospa kirjoittaisin blogiin kampaajakäynnistä. Sit pitäisi kysyä kampaajalta lupa. Sit hän haluaisi nähdä sen blogin. Sitten sitä lukisi taas muutama ihminen lisää. En tiedä haluanko lisää lukijoita.
Blogien kirjoittavat ovat vähän kuin aikusia pissiksiä... Mä kirjoitan kirjoittamisen ilosta. Jos olisi pakko kirjoittaa ei tulisi tekstiä. Vaikka onhan se kiva kun joku joskus sanoo jotain positiivista mun blogista...

-Miten se menikään se sanonta...kuka elää kehuilla? Kettu, jänis, kissa, mikä se oli... Kissa nostetaan pöydälle, sen muistan. Miksi se on just kissa?  Muut eläimet painavampia. Miksei ole joku astia?  Kissa voi olla pöydällä useammin kuin vaikka kattila. Miksei voida sanoa, että nyt nostetaan kattila pöydälle? Ja senkin muistan, että kuka kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Sitäpaisti kehuista voi tulla vaivaantunut olokin.

-Miksi mä lähdin näin pitkälle lenkille? Ei voi enää asiaa muuttaakaan, puolessa välissä. Varsinkin kun kivampi osio jäljellä. Jos käveliskin vaan tätä kivampaa osiota edestakaisin?

- Miksi joku on laittanut vanhan huussinsa tuohon pellon reunaan? Siis sivuikkunat on avoinna. Ahaa, se on joku tähystyspaikka, josta voi ampua. Tässä kohtaa siis liikkuu paljon hirviä ja peuroja. Onko tuossa kopissa mukavampaa istua kuin jossain metsän kolossa? Vai onko metsästäjistäkin tullut mukavuudenhaluisempia...

En mä muuten ihan yksin ollut lenkillä. Oli mulla Joiku ja Veiti mukana, mutta eivät ne saaneet suunvuoroa!