Nyt tavattiin taas. Tällä kertaa Kemiössä. Vuodessa on ehtinyt aikaa kulua ja tytöistä on tullut aikuisia.
Vaikka meidän ihmisten mielestä tytöissä oli paljon samaa, ilmeet ja eleet, niin tytöillä itsellään oli vähän vaikeuksia palata menneeseen.
"Isäntytön" piti mahtailla ja osoittaa kuka määrää täällä, omalla tontillaan.
Emme siis tällä kertaa saaneet nauttia siskosten yhteisleikeistä.
Kuvaaminenkin jäi vähemmälle, mikä vähän harmittaa. Positiiviset tunteet jäivät kuitenkin päällimmäisiksi.
Ihanaa oli nähdä Ruska ja hänen perheensä.
Ja kyllä Ruska sanoi muistavansa miten me kahdestaan opeteltiin kulkemaan ulkona Tuijan pihalla, silloin kun hän oli vielä ihan pieni.
Omat koirat yllättivät positiivisesti. Joiku ja Veiti, jotka kaupunkilenkeillä uhoavat ja raivoavat vastaantuleville koirille, ottivat vieraat vastaan hyväntuulisina.
Ei näitä lappalaisia aina oikein ymmärrä. Mutta toki sitä itsekukin on lomalla leppoisammalla tuulella.
Söpöjä kohtaamisia nähtiin yli roturajojen.
Yksi pikkuinen oli varsin rohkea ja innoissaan kun oli niin paljon leikkikavereita.
Jopa niin innoissaan, että seuraavana päivänä löysi tiensä meille ihan itsekseen. Häntä heiluen kysyi portin takaa, olisiko täällä leikkikavereita tänäänkin.
Joikun veli Aamos liittyi seuraan.
Joiku ja Aamos täyttävät tällä viikolla 10-vuotta!
Kai nämä olivat vähän synttärikekkerit samalla.
Huh, miten aika menee nopeasti. 10 vuotta on kulunut hujauksessa. Ja koirat ovat nyt parhaimmillaan. Tietävät niin tarkkaan miten omassa laumassa elellään.
Tällaista täällä viikonloppuna. Koiramaista menoa, haukuntaa, lenkkejä ja luita :)
Ai se olikin tällainen tarina tällä kuvalla :)
VastaaPoistaNäinkin kuvan ohimennen tuolla toisessa 'kanavassa' ja mielessäni vilahti ajatus, että kukas mahtaa olla kuvassa omiesi lisäksi, mutten tullut sitä sitten erityisesti kysyneeksi. Nytpä tiedän :)
Koirat tosiaan vain paranevat vanhetessaan. Wiima on vasta kolme ja nyt jo se tuntuu olevan saumattomasti porukassa ja jotenkin tuntuu tietävän pienestä nyökkäyksestä tai sormen liikkeestä mitä sitlä toivotaan. Välillä ihan "pelottavaa" ( = ihananpelottavaa) miten hyvin se meitä lukee. Ja vuosien kertyessä särmät senkun hioutuvat. Joskin toivon, että vuodet kuluvat oikein hitaasti.
Terhi, sä olet niin paljon touhunnut Wiiman kanssa, että sekin tekee vielä lisää tuohon saumattomuuteen. Olet hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea voi koiran kanssa touhuta ja nimenomaan MAALAISJÄRJELLÄ touhuta, ei mitään hömpötysmuotivillityskurssijuttuja :)
VastaaPoistaAika paljon on tullut touhuttua juu :) Kauhean vakavissaan ei ole kuitenkaan tullut harrastettua mitään erityistä, enemmänkin haen vaan hauskanpitoa ja yhdessä tekemisen/olemisen iloa - luulen sen johtuvan siitä, että mulla puuttuu se kuuluisa kilpailuvietti kokonaan :)
VastaaPoista(eli kuten huomaat, maalaisjärjellä ei ehkä ollutkaan osaansa :D )