Powered By Blogger

tiistai 22. lokakuuta 2019

Pian on....joulu

Kauppoihin on tulleet jo kaikki joulukrääsä. Sellaiset pelottavat jätti tontut joilla on pipo silmillä, kaikenväriset joulupallot jopa joululahjapaperirullat.
En minä noista välitä.
Mutta punainen. Lähes kaikki punaiset jutut.

Ikeassa oli lämpimän punaisia tyynynpäällisiä. Juuri oikean punaisia, ei oranssiin vivahtavia, ei liian viininpunaisia vaan juuri oikeita, lämpimiä. Vaan sinne ne jäivät, mies ei tykännyt kun olivat samettia! En ymmärrä. Sametti on pehmeää, kaunista ja se oli juuri oikean väristä.

Siellä oli myös kynttilöitä. Niitä punaisia.
Pääsin yhden kerran niiden ohi, mutta kun niitä oli uudestaan siinä kassojen lähellä.....Pöytään en niitä vielä tohtinut laittaa, mutta siellä ne ovat, laatikossa valmiina, sitten kun siltä tuntuu.

Muutama joululahjakin on tullut ostettua jo. Oikeastaan viisi. Jos nyt jo paketoisi ne, oikein ajan kanssa, siiitä olen haaveillut, kauniisti paketoiduista lahjoista, loppuun asti mietityistä.

Tykkään joulusta.
Nyt ole kyllä kuukauden etuajassa. Yleensä tämä tunne tulee marraskuun alussa, auts.
Koitan nyt vähän hillitä, koska jos aloittaa liian aikaisin, kyllästyy ennen kuin se joulu ehtii.

3 kommenttia:

  1. Onneksi sait ne kynttilät kuitenkin. Joulupuuhien venyttäminen lähemmäs joulua on minulle myös sellainen juttu..tiedätkö, vähän kuin pikkulapsella jännityskihinä; tietää, että kohta se on ja kohta saa alkaa laittaa. Samoin muutama valmiiksi ostettu lahja, tuo itsellekin hyvän mielen, kun tietää, että siellä ne kaapissa odottaa ja ovat jo pois "mietintälistalta".

    VastaaPoista
  2. Marraskuun alku on ihan tuossa tuokiossa - et sinä kauheasti etuajassa ole :-)

    VastaaPoista