Powered By Blogger

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Markiisi, screeni...

Isoista ikkunoista on iloa, enkä niitä mistään hinnasta pois antaisi, mutta nyt on lämpöongelma.
Vaaleat verhot auttavat suojaamaan suoralta paisteelta, paitsi matalamman ikkunan osalta, johon tarvitsisi laittaa oma verhotanko, mikä taas näyttäisi ihan hassulta.
Verhot eivät kuitenkaan estä lämmön tulemista sisälle, niinpä tarvitsemme jotain, mikä pysäyttää lämmön tuonne  ulkopuolelle, ulos.
Samalla ikkunanpuitteet saisivat suojan suurimmalta paahteelta, ja huoltoväli pitenisi.

Mies otti kuvan ulkoapäin ikkunasta ja mittasi.
Lauantaina ajoimme Turkuun kaihdinliike Sandbergille. Myyjä katseli kuvaa pitkän tovin. Sanoi sitten, ettei tähän hätään nyt keksi mitään ratkaisua!!! Maanantaina tulee Jaakko töihin, joten jos he voisivat palata maanantaina asiaan. Jätimme
 kuvan liikkeeseen ja lähdimme.
Jäi vähän kummallinen olo, meille ei esitelty mitään markiiseja, kankaita, ei mitään. Minä vielä kysyin, että näkeekö sellaisesta ulkoisesta rullaverhosta, screenistä, ulos kunnolla. Myyjä vastasi, että riippuu vähän kankaasta, mutta ei vaivautunut näyttämään yhtään esimerkkiä, höh!

Kahden muunkin markiisiliikkeen ovella käytiin, molemmat suljettuna lauantaisin.

Se niistä erikoisliikkeiden asiantuntevista palveluista.

No, ei vielä tuomita. Mies laittoi kuvat, mitat ja kyselyt sähköpostilla pariin liikkeeseen, ja katsotaan nyt hoituuko homma näin "nykyaikaisesti".

Ongelmahan on kun yksi ikkunarivi on matalampi, ja korkeampien ikkunoiden päässä on hirsi, joka estää koko leveän markiisin.  Screeni taas  mietityttää kun ikkunoissa on pienet räystäslaudat, miten screenin saa vedettyä niiden yli?



Keksiikö täällä joku ongelmaan ratkaisun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti