Powered By Blogger

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mun barbit

Äiti ja isä ovat ahkerai siivoamaan. Ensin siivoavat talostaan varastoon käyttämättömät tavara, ja sitten on varaston vuoro. Varastosta lähtee tavaraa tietyin väliajoin, jonnekin.
Nyt tuli mulle keltainen laatikko lapsuusmuistoja.
Muistin, että minulla oli monta barbia ja niillä tosi paljon hienoja vaatteita.
No, minulla oli kolme barbia.
Vaatteet ovat itsetehtyjä ja suurin osa Annikki-tädin virkkaamia.

En ole pienenä ollut päiväkodissa kuin yhden vuoden ennen koulunalkua. Olin hoidossa Annikki-tädin luona. Mieleen on jäänyt ylitse muiden pari asiaa: ompeluseura. Annikin kaverit kokoontuivat ehkä kerran kuukaudessa vuorotellen kunkin kotona. Puikot kilisevät, kahvikupit kolisivat ja kuulin vaikka minkälaisia juttuja. Ja opin kutomaan ja tekemään kanavatöitä.
Toinen mieleen jäänyt asia oli kerrostalon alakerrassa oleva maitokauppa, josta sain joka kerta sinisen laatikollisen suklaanappeja. Mieleen on jäänyt myös
naapurissa asunut koulutyttö nimeltä Kati. Odotin aina koska Kati tulee koulusta. Kati vaihtoi aina, oli talvi tai kesä, koulusta tultuaan polvisukat jalkaan ja hameen, ja sitten leikittiin.

Barbeilla leikin vielä vanhempanakin. Leikkiiköhän kukaan 10-12-vuotias enää barbeilla?
Kuvassa keskimmäisenä oleva barbi oli lempparini. Sen nimi oli Debbie. Oisko jostain tv-ohjelmasta tullut. Mun kaksoskaverit pitivät nimeä tyhmänä. Heidän mielestään se tarkoitti samaa kuin pöpi.
En silti koskaan vaihtanut barbin nimeä.
Olen Debbien hiuksetkin leikannut, tuli nuorekkaamman näköiseksi.

Laatikossa oli tällainenkin lelu.

Muistan tästäkin jotain. Sain tämän kun olin sairaalassa pudottuani hevosen selästä.
Muistaakseni sain tämän ja nahkaisen pussukkalaukun äidinsiskolta ja isoäidiltä.

Ennen vanhaan oli paremmin. Kodeissa oli kunnon vintit joihin voi säilöä kaikki muistot. Osittain ne vanhat vintit menivät ainakin minun osalta hukkaan, koska ei niihin saanut mennä penkomaan.Nykyään meillä on vain ulkovarasto. Ei sinne voi kylmään ja  kosteaan mitään säilöä.
Nyt pitää tarkkaan harkita mitä voi säästää. Pojille olen molemmille säästänyt yhden laatikon, johon olen kerännyt jotain vaatteita, leluja ja kirjoja. Siellä ne laatikot nököttää mun vaatehuoneessa. Ja odottavat.



4 kommenttia:

  1. En muista että oltaisiin pilkattu Debbie-nimeä siskon kanssa :(

    Tosin en muista omien vanhojen barbien nimiä ollenkaan. Harmittaa
    että niitä ei säilytetty aikanaan kaikki on pois heitetty. Eikä itselläkään
    ollut tilaa myöskään tyttären barbieita säilyttää aina yhtä vähän säilystilaa.

    Muistan myös miten olisin halunnut jatkaa vielä barbeilla leikkimistä mutta kaksoissisko ilmoitti että hän ei enää aio niillä leikkiä, eikä auttanut vaikka yritin itkienkin suostutella. Siihen loppui sitten minunkin barbie-leikit, ikää en muista.

    -maarit-

    VastaaPoista
  2. En mäkään muista muita nimiä kuin tuo Debbie. Ja sehän muistuttaa kyllä sanaa debiili ;)
    Eikä tuo ole paha muisto,on vain hyviä.
    Oikeastaan kaikki lapsuudenleikit liittyvät teidän kanssa leikittyihin leikkeihin: lehden teko, kunnelmat, maan valloitus...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa et jollain barbeja jäljellä :) mä annoin vuonna joku kaikki barbit lähi päiväkotiin piristyttämään lapsia :)

    VastaaPoista
  4. Nuo mun barbit on jo niin vanhoja ettei pk lapset niistä taitaisi ilahtua. Paperinuketkin mulla on vanhempien luona tallella, ne Apu-lehdistä leikatut julkkikset. Pitääkin pyytää ne mulle.
    Ja kivaa , tosi kivaa kun tulee kommentteja :)

    VastaaPoista