Powered By Blogger

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Glada laxen



 Glada Laxen on entisen merivartiostoaseman tiloihin rakennettu ravintola-hotelli ja vierasvenesatama. Paikan isännän tarkoituksena on saada sekä henkilökunta että asiakkat viihtymään. Tarjoilijoina toista kesää olivat naapurin tytöt ja poika ja Kumlingesta pari tyttöä. Kaikki olivat iloisia, hymyileviä ja todella palvelu haluisia. Paikan isäntänä on yhdeksättä vuotta Henrik.

 Tynnyrisauna. Lisäksi hotellirakennuksessa oma sauna ja suihkut.
 Itse rakennus. Vasemmalla puolella henkilökunnan tiloja ja keittiö. Keskellä ravintola ja 7 hotellihuonetta. Vessat ja sauna oikeassa päädyssä. Jos odottaa ihan viiden tähden hotellia, voi pettyä. Huoneet ovat yksinkertaisia ja yhteisvessat käytävässä. Ja jos naapurihuoneessa joku kuorsaa, sen kyllä kuulee.
 Venevajassakin oli muutama vene yöpymässä.


Ravintolassa oli myynnissä upeita ruotsalaisia vaatteita. Ihania neuleita ja puuvillapuseroita. Hinnat olivat 100e:sta ylöspäin. Melkein jo sorruin sini-valkoraidalliseen neuleeseen. Siinä oli vuori ja huppu ja hintalappu 120e.
Lounasaikaan oli tarjolla lohikeittoa. Tänään leivottuna banaanisuklaakakkua, raparperimansikkakakkua ja joku kolmas kaka, jota en osannut suomentaa.
A la carte listalta löytyi kaksi kala-ja kaksi liharuokaa. Me syötiin naudan sisäfile pihvit mustaherukkakastikkeella, talon perunoilla ja kauden kasviksilla. Oli tosi hyvää. Jälkiruuaksi syötiin ahvenanmaanpannukakkua kermavaahdon ja mansikoiden kera. Sopivan kokoisia ja kauniita annoksia.
Meitä tultiin palvelemaan lähes heti. Ja hetken kuluttua tuli toinenkin hymyilevä tyttä kysymään mitä odotamme, ja hän sanoi hakevansa meille viinin heti ettei tarvitse odottaa.
Odottamine ei ollut ollenkaan tylsää. Vierasvenesatamasta oli mystisesti irronnut yksi iso purjevene. Se liikkui hiljalleen kohti kalliota vetäen ankkuria perässään. Paikan isäntä juoksi hakemaan oman veneensä, tarjoilija poika oman kumiveneensä ja veneen omistaja juoksi myös. Veneen omistajan tuleva vaimo sensijaan tilasi toisen tai kolmannen irishcoffeen.
Show päättyi ilman vaurioita.
Mietin siinä itseäni vastaavaan tilanteeseen. Olisin aivan varmasti saanut etsiä itselleni uuden yöpymispaikan, jos kyseessä olisi ollut meidän vene ja minun irishcoffeeni.

Aamiaiseksi voi tilata juuri leivottuja sämpylöitä veneeseen. Hotellimajoitukseen aamiainen kuului hintaan. Vastaleivottujen sämpylöiden tuoksu aamulla, se tuo aina lisäpisteitä.

 En tiedä vaikuttiko aurinkoinen ilta, vierasvenesataman mukava elämän ääni ja nälkä siihen millainen kuva minulle jäi paikasta. Varmasti kaikella tuolla on merkutyksensä, mutta silti Glada laxen on minulle yksi erityisen mieluinen paikka,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti