Powered By Blogger

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kun loma loppuu

Olisi helpompaa lähteä mökiltä loman loppuessa vesi sateessa. Tai edes tuulisessa ja koleassa säässä. Mutta kun taivaalla ei näy pilven hattaraa, ja mittarissa +25 ,on loman loppumisen mieliala asteikolla 4-10 jotain 6.
Veiti helpotti lähtemisen tuskaa. Normaalisti Veiti makaa viimeiseen asti mökin edustalla. Toisinaan piiloutuu saunamökin alle. Osoittaa yleensä kaikin mahdollisin tavoin mielipiteensä mökiltä lähtemisestä. Tällä kertaa Veiti oli menossa autoon yhtäaikaa Joikun kanssa. Hyppäsi ripeästi takaluukkuun. Ihmeiden aika ei ole ohi. Ota noista lapinkoirista selvää. Oliko Veiti saanut lomailla kyllikseen? Jokatapauksessa Veiti helpotti lähtemistä huomattavasti. Alkumatka meni siinä kun mietittiin miksi se tällä kertaa käyttäytyikin noin.

Loman loppumisessa on hyviäkin puolia. Ainakin kun oikein miettii ja yrittää keksiä.
Ensinnäkin loppuu osa herkutteluista ja kilot eivät ainakaan lisäänny.
Viikonloput saavat oman arvonsa. Perjantait tuntuu taivaallisilta.
Mukava nähdä työkavereita.
Loma ei tuntuisi miltään ellei välillä uurastaisi kuukausia töissä.

Kaupunkilaistumista helpottaa huomattavasti tämä:

Vaikka katosta ei saatu paikalleen kun pakkauksesta puuttui kaksi katoslautaa :(
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti