Hossein: Ja vuoret kaikuivat
Olen lukenut kaikki Hosseinin kirjat. Tykkäsin niistä . Miten taitavasti hän siirtääkin minut sinne jonnekin kauas, ihan erilaiseen kulttuuriin. Siellä kaukana kaikki tapahtuvat vääryydet tuntuvat sydämessä asti. Raakuudet eivät tunnu mässäilyiltä, ne vaan ovat osa sitä ajanjaksoa ja elämää.
Ja vuoret kaikuivat kirja kertoi monta erillistä tarinaa. Tarinat liittyivät kuitenkin kaikki samaan suurempaan tarinaan. Minulle tuotti vähän vaikeuksia siirtyä seuraavan ihmisen tarinaan. Olisin halunnut olla koko kirjan ajan samassa tutussa seurassa.
Ihailen Hosseinin tapaa kirjoittaa asioista ottamatta kantaa tapahtumiin. Kaikkea tapahtuu, elämä soljuu sillä tavalla eteenpäin. Kaikessa on jokin selitys kuitenkin, hyväksymmepä sen tai emme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti