Hyvää syntymäpäivää Aamos ja Joiku!

Kahdeksan vuotta sitten syntyi Juskankankaan Simppariinalle, eli Sagalle,  naapuriin kolme pentua.
Kaksi urosta ja yksi narttu. Toinen urospennuista oli siihen aikaan harvinaisempi valkoinen, virallisesti kerman värinen.

 Meillä oli tuolloin yksi kultainen noutaja,  Hifi. Olimme aikeissa hankkia Hifille kaveriksi toisen kultaisen noutajan. Valkoisen lapinkoiranpennun syntyminen naapuriin Sagalle tuntui olevan aivan selvä merkki siitä, että meidän oli aika vaihtaa rotua. Sagahan oli tehnyt ennakkomainontaa jo koko elämänsä ajan. Iloinen kullannuppu kun viipelsi pennusta asti meille kyläilemaan, jos vain sai luvan. Ja välillä ilman lupaakin...
Muutaman kerran saunanlauteilla tätä lapinkoiran hankintaa pohdittiin miehen kanssa. Päätös oli kuitenkin helppo.

Sain tehdä tuttavuutta pentujen kanssa niiden syntymästä asti. Seurasin miten ne oppivat juomaan vesikupista, miten ne säivät ensimmäistä kertaa nakkia, miltä ruohikko tuntui niiden tassujen alla ensimmäsitä kertaa jne. Kiinnyin myös kahteen muuhun pentuun. Mitä lähemmäksi luovutusaika tuli, sitä epätoivoisemmalta tuntui "menettää" nämä kaksi muuta pentua.

Ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisu oli tietenkin ottaa kaikki kolme meille. Siihen en saanut miestäni suostumaan.
Lopulta sain loistoidean. Omat vanhempani tarvitsivat ehdottomasti koiran. Itse he eivät tosin tiedostaneet tätä tarvetta ollenkaan, joten vaadittiin hieman keskustelua, jotta hekin oivalsivat mitä heidän elämästään puuttui.
Narttupennun kohtalon oli joku jossain suunnitellut. Pentu muutti entisen työkaverini perheeseen, noin kolmen kilometrin päähän meiltä.

Narttupentua näin useamman vuoden ajan silloin tällöin.

Joiku ja Aamos tapaavat toisiaan usein. Joiku kuulee kaupungissa sisälle jo, jos Aamos-porukka pysäköi autoaan kadun reunaan. Haukunta ja ulvonta on ihan mahdotonta.
Maalle tullessa Aamos tietää mihin ollaan tulossa  tietyssä kohdin, ja loppumatka onkin moottorin ja Aamoksen haukunnan yhteismeteliä.

Aamoksen ja Joikun velipuolen poika muutti meille Joikun seuraksi kun kultainen noutajamme Hifi menehtyi äkillisesti.
Hyvin on kolmikko tullut toimeen. Tosin on tullut toteennäytetyksi sekin, miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Kolme koiraa on yhdessä lauma. Laumassa pitää keskustella kova äänisesti kaikesta mitä ympärillä näkyy. Välillä tuntuu, että on kilpailua siitä kuka huomaa ensimmäisenä jotain. Tämä taas aiheuttaa lukuisia vääriä hälytyksiä. Metsälenkeillä liikutaan yleensä asiallisesti, mutta kolmen laumassa ei ole asiallisuudesta välillä tietoakaan.

Tänä kesänä on osoittautunut kuitenkin että veri on vettä sakeampaa.
Veiti on pari kertaa hyökännyt Aamoksen kimppuun. Koittanut asettaa "laumaa" uuteen järjestykseen. Yllättävää on ollut se, että Joiku on syöksynyt puolustamaan Aamos-veljeään. Joiku on hyökännyt Veitin kimppuun kuin sanoen: jätä veljeni rauhaan.
Aamos on lähes kaksi kertaa isompi kuin Veiti, mutta lammasmaisen kiltti. Onneksi hänellä on Joiku-veli turvanaan.

Heinäkuun 15.päivä on kahdeksan vuoden ajan ollut päivä, jolloiin vietetään "suurta juhlaa". Leivotaan kakku, kutsutaan äiti-Saga juhliin ja vietetään synttäreitä.
Niin myös tänä vuonna.

Saga synttärijuhlissa. Huom. juhlapukeutuminen: keltainen rusetti.