Isoäiti

Kävin katsomassa isoäitiäni vanhainkodissa. Viime kerrasta oli jo kulunut  aikaa. Näin isoäidin istuvan huoneessaan virkkaamassa. Huikkasin ovensuusta "hei" ja heti isoäidin kasvot puhkesivat hymyyn: "Voi miten kivaa kun tulit-"  Ei loukkaantunutta ilmettä, tai piikikkäitä lauseita siitä, etten ole käynyt pitkään aikaan. Siunattu dementia vai positiivinen elämänasenne? Isoäidin kohdalla uskon elämänasenteen vaikuttavan enemmän, vaikka dementiakin vaivaa. Dementia vaivaa silloin kun puhumme  viime vuosien tapahtumista. Isoäiti väsähtää muistamisen pinnistelystä. Juttelu sujuu vaivattomammin kun puhumme vanhoista asioista. Isoäiti osaa myös paikata dementiaa luovasti keksimällä tarinoita. Tarinoita ,jotka ehkä voisivatkin olla totta. Tuomieni ruusujen asettaminen juuri oikealle kohdalle pöytää oli tärkeää. Minun piti mennä oven ulkopuolle katsomaan, mistä kohtaa ruusut parhaiten näkyvät ohikulkeville muille vanhuksille. Kävimme ulkona istuskelemassa. Samassa hississä tuli nainen, joka työnsi äitiään pyörätuolissa. Nainen selitti äitinsä haluavan tulla saattamaan häntä. Seurasin naisen lähtöä. Kun nainen oli jo lähtenyt hänen äitnsä vilkutti vielä tuolistaan. Kun naisen lähdöstä oli kulunut jo jonkin aikaa, yhä hänen äitinsä nosti käden vilkutukseen.Liikutuin. Lapset ovat aina äidilleen maailman tärkeimpiä.