Illalla nukkumaan mennessä vähän ihmettelin miksei kumpikaan koirista tule makkariin "sanomaan hyvää yötä" (=viimeiset rapsutukset ja silitykset), mutta ajattelin sen olevan mökkiviikonlopun väsymystä.
Puolen yön aikaan havahduin unesta pieneen vitinään. Nousin sängystä ja kävelin oviaukkoon. Joiku oli olohuoneessa, heilutti häntää ja otti varovasti askeleita minua kohti. Samalla sekunnilla Veiti hyökkäsi makuuhuoneen oviaukon vierustalta Joikun kimppuun.Kauhea koiratappelu keskellä yötä. Minä siinä sitten karjumaan, ja sain koirat irti toisistaan.
Veiti oli koko alkuyön vahtinut eteisen seinustalla olevaa kassia. Kassissa oli tippaleipiä! Koirat olivat edellisenä päivänä saaneet kumpikin kokonaisen tippaleivän, ja Veitistä se oli niin hyvää, että päätti loppujenkin tippaleipien kuuluvan hänelle.
Yllättävää tapahtumassa se ,että Veiti ei todellakaan ole ruuan perään. Puruluutkin ovat enemmän Joikun mieleen, ja tavallisesti Joiku voi omia itselleen Veitinkin puruluut. Vaan nytpä löytyi jotakin, parempaa kuin luut, jauheliha, kana tai kala: tippaleivät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti