Vuoden 2020 parhaat

Meidän Naava, joka muutti meille tammikuussa on ollut sellainen valon ja ilon tuoja. 

Personal trainer joka on onnistunut työssään,  pääsen 10 000 askeleeseen silloin tällöin, ja lähelle sitä useinkin.

 
 

Kerimäen viikonloppu. Järvenrantamökki, uimista ja ihan uusi kokemus olla lampaiden keskellä ja kaikki Naavan siskot ja veljet ympärillä.

 

Pojan perhe muutti Lietoon. Moni asia helpottui. Mm. isänpäivän vietto kun meiltä oli vesipumppu rikki ja mentiinkin heille viettämään isänpäivää.

 

Toteutunut unelma pitkästä kesälomasta. Oli ihan unelmaa aloittaa loma kesäkuun ensimmäisestä päivästä tietäen, että nyt sitä riittää aikaa tehdä vaikka mitä.

 

Aikainen kesäaamu kun lähdin ajamaan Naavan kanssa vanhempieni luokse. Ne yllättyneet ilmeet kun hipsittiin pihan kautta ja yllätettiin ensin isä pihalta ja sitten äiti sisältä. 

 

Pakohuone oli kiva. Tunnissa unohtui ihan koko muu maailma. Tykkään tällaisista uusista kokemuksista. 

Risteily Riikaan. Ihana kukkatori, josta jäi kaikki kukat ostamatta ;)  Sellainen koronamatka, jossa välteltiin ruuhkia ja oleiltiin paljon hytissä, mutta silti vaihtelua ja kivaa.

Paimennustestin läpäiseminen oli myös huippujuttu. Varsinkin kun sai yllättää kasvattajan lähettämällä todistuksen testin läpäisystä. Ja se miten hän ilahtui, ihan huippua.

Harjureitti ja Savojärven kierrokset, vierailu Rimmilässä, neljän tähden illalliset

 

Aloittaessani tätä kirjoitusta luulin että takana on kurja ja vaikea vuosi koronan takia. On ollut pelkoa sairastumisista ja monien juttujen peruuntumisia. Yllätyksekseni tässäkin vuodessa oli monta mieleenpainuvaa kivaa tapahtumaa.

Hyvää joulua!

 

Täällä sitä ollaan...ei lomalla...vaan....karanteenissa!   Melkein selvittiin, lomalle lähdettiin perjantaina, ja lauantaina tilanne muuttui karanteeniksi.

Kaksi kertaa on koronatestikin koettu. Ensimmäinen kerta oli helppo, rauhallinen sairaanhoitaja otti näytteen, ja hiukan vain kutitti nenässä ja aivastutti. Toinen kerta oli erilainen, hajamielinen sairaanhoitaja koversi nenää ihan kunnolla, silmistäni valui vesi ja nenä oli hellänä tunnin verran näytteen oton jälkeen. Ilouutinen, molemmat negatiivisia.  Karanteenin takia meinasi pää haljeta. Tekemiset oli suunniteltava eritavalla ja kaikki menot peruttava.  Kaikesta selvitään kai, mutta kyllä harmittaa. Haluan etätöihin!!!!  Ei kai kannattaisi edes ajatella, että tätä voi olla edessä vielä muutamia kertoja, rokotuksiin on vielä aikaa. Ja kun ei maskikaan suojaa, pitää olla lisäksi visiiri, enkä usko, että ne yhdessäkään suojaavat kun käsin pitää koskea lapsiin...

 

Jokatapauksessa joulu tulee. Ehkä rahaa säästyy kun en päässyt ostoksille enää tällä viikolla. Onneksi olen kaikki lahjat ostanut, joulukukatkin hankittu ja jopa paketoin kaikki kun pelkäsin, että saan taudin enkä kuumeisena jaksa sitäkään tehdä. Jännittävintä tässä on se, että en ole ikinä tehnyt rosollia enkä sienisalaattia, veikkaanpa että tulee ihan oikeasti äitiä ikävä vielä muutamaan kertaan kun noita kyseisiä juttuja valmistan.

Lumeton joulu on odotettavissa. Soihtuja ostin, ja niillä viitoitan saunalle menevän polun, niin enpä näe mustaa maata, näen vain liekit illan pimeydessä.  

Eipä tässä muuta kuin toivotan kaikille terveyttä ja tunnelmallista joulua !

 

Ruoska tai risuja

 Tää iski taas. Tavallaan joulustressi. 

Miksen taaskaan jaksanut koristella lahjoja siten kuin kaikissa hienoissa kuvissa? Sanomalehtipaperia tai ruskeaa paperia, joku kuusenoksa, punaista ja narua. Ja tietenkin itsetehdyt pakettikortit, liimaamalla puutikkuja kuusenmuotoon, ja vielä hieno runo päälle.

Miksen taaskaan leivo pipareita ja koristele niitä erivärisin pikeerein? Niinkuin yksi kaverini teki, pipareissa taidokkaita pisteitä, viivoja, kuvioita....

Miksen taaskaan tee itse kaikkia laatikoita? Olisinhan voinut keväällä istuttaa lanttuja ja porkkanoita, nyt saisin tehdä oman maan juureksista joululaatikot.

Miksen taaskaan hankkinut, askarrellut ja kutonut lahjoja pitkin vuotta ajatuksella....

Ja jotta en saisi tarpeeksi ruoskituksi itseäni kritisoin koko syyskauden työni: teinkö tarpeeksi? Askartelu jäi ehkä liian vähälle. missä oli satuliikunnat, entä  tavoitteelliset suunnitelmat ja kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma...

Mikä hitto muhun iskee kun olisi aika nauttia joulun tunnelmasta?  Kynttilöiden valosta nauttimisen sijaan makaan sohvalla, ja keksin  tuhat asiaa jotka olisin voinut tai voisin tehdä paremmin ja luovemmin.

Maaret Kallio neuvoo hidastamaan ja hengittämään.  Yritän joka ilta. 

Ehkä kaiken syynä on korona. Maskin pito saa pään paisumaan, ja silloin sinne mahtuu aivan liikaa kaikkea, turhaa.

Mutta huomenna on taas uusi päivä, jospa koitan taas....hengittää  :) 

Musta pilvi

 Musta pilvi leijuu päällä. Ja vielä joulun alla. Korona kolkuttelee oven takana.

Vielä on toivoa, että todellakin jää sinne oven taakse.  Ensi viikko enää töissä ja sitten pääsen lomalle. Elämme siis jännittäviä aikoja: joudunko karanteeniin, saanko taudin vai pääsenkö lomalle. 

Varmuuden vuoksi jouluostokset on jo tehty. Kirjastosta täytyy vielä hakea kirjoja lomaksi ja varaksi. Tein netissä sellaisen kyselyn, jossa kysyttiin minkälaisista kirjoista pidän. Kyselyn tuloksena minulle lähetettiin kirjastosta lukuresepti. Tosi kiva idea! Sain kymmenkunta kirjaehdotusta. Pari oli sellaista, jotka olen jo lukenut, mutta monta kiinnostavaa jäi jäljelle. JA niitä menen nyt ensi viikolla hakemaan.

Oltiin viime viikolla isommassa kaupassa ja näin siellä kivan mekon johon oli laitettu oranssi, tai ruosteenpunainen, villatakki päälle. Sovitinkin hamette, mutta jätin sen kauppaan. Kotona tietenkin hame villatakkeineen jäi kaihertamaan, ja niinpä kurvasin hakemaan ne perjantaina töihin mennessä. Ehkä vielä tulee tilaisuuksia, teatterijuttuja yms. joihin tarvitsen vähän siistimpää vaatetta. Ja siinä tilanteessa kun pitäisi löytää kaupasta joku asu, ei kyllä löydy, joten näin se menee näppärämmin. Ja mulla ei ole muodilla niin väliä, samoja vaatteita käytän sujuvasti 10 vuotta ja ylikin, on ne sitten muodissa tai ei. Ja tuo piristi, voinhan laittaa ne päälle vaikka jouluaattona.

Karkkia on mennyt iltaisin aika tavalla. Eilen meni överit. Kirjaa lukiessa tungin suuhuni kokonaisen pussillisen Haribo salmiakkikarkkeja. Ei olisi kannattanut. Loppuilta meni öklöä oloa sulatellessa kauhean katumuksen vallassa. Tänään ei ole ainakaan vielä tehnyt mieli karkkia.....

Naava kävi töissä yhtenä aamupäivänä. Alkaa olla täysin tottunut lapsiin. Lapset saavat juosta, hyppiä ja huutaa, eikä juurikaan reagoi. Haastetta löytyi sitten tuon Naavan pusuttamisen kanssa, siis Naava tykkää suukottaa kaikkia, ja läheskään kaikki eivät tykkää ihan niin läheisestä hellyyden osoituksesta. 

Tällaista tällä kertaa!  Koitetaan pysyä terveenä!  Mäkin käytän töissä maskia, ja nyt on korvantausta hellinä siitä kuminauhasta.....

Onnistui

 

Viikko kulunut paimennustaipumustestistä. Vieläkin hehkuttelen mielessäni tuon sunnuntain tapahtumaa.  Testi ei ole vaativa, eikä maailmoja mullistava, mutta mulle se oli iso juttu. Iso juttu siksi, että jännitän kaikkia testejä, kokeita yms. ihan jäätävän paljon, enkä oikein koskaan saa mitään aikaseksi. 

Aamulla pimeässä ajettiin Naaavan kanssa tunnin verran Somerolle. Muita ei pahemmin ollut liikkeellä ja saatiin körötellä hirviä ja peuroja tähystellen. Loppu matkan hiekkatiellä ei tarvinnut tähyillä, kun keskellä tietä möllötti sarvipää peura. Katseli minua siinä arvioiden ja lopulta suostui siirtymään pellon puolelle kun väläyttelin sille pitkiä valoja.

Perillä oli onneksi iloinen avustaja, joka viittoili oikealle parkkipaikalle ja opasti ilmottautumaan. Kilpailukirjan täyttäminen oli vaikeaa, kynä jähmettyi (jännityksestä sekin? ) enkä meinannut nähdä, mitä mihinkin kohtaan piti täyttää. Kaikkea se jännitys teettääkin...

Testi alkoi sosiaalisuus osuudella. Tuomari kävi jokaisen koiran luona, tarkisti sirun ja silitteli koiraa. Samaan aikaan pihalla pyöri kolme tilan omaa koiraa, jotka kävivät haistelemassa.  Naava käyttäytyi niin kuin yleensä vieraassa paikassa, ihmetellen, hiljaa ja katsellen rauhassa. Ensimmäinen osio selvitetty.

Toinen osio oli ohjaajan ja koiran yhteistyötä koskeva tottelevaisuus osio. Siinä koiran täytyi olla vapaana, ja yhdessä ohjaajan kanssa tehdä pieni rata. Koiran piti ylittää eurolavoista kyhätty rakennelma, jossa oli sivuilla jotkut härpäkkeet. Koira piti jättää avustajalle, kävellä tuomarin luo ja kutsua koiraa. Olin hyvin epäilevä meidän suoriutumista kohtaan. Ajattelin Naavan singahtavan samantien tutkimaan aluetta ja kuormalavan ylityskin  tuntui haasteelliselta, koska Naava on aika epäilevä kaikkia virityksiä kohtaan. Mutta kuinkas sitten kävikään: yhdessä mentiin ja suoraan kuormalavojen yli, siis ei tarvinnut edes houkutella! Sen jälkeen Naava karkasi tutkimaan ankkojen lammikoita, mutta tuli kutsuttaessa lähelleni, muutaman sekunnin ajan oli jännitystä ilmassa, koska Naavan ilmeestä näin, että kohta alkaa karkelot, sieppasin nopeasti kiinni kaulapannasta ja ohjasin avustajan luo. Luoksetulo sujui hienosti, luppakorvat vaan heilui ja suu oli hymyssä.  Täytyy tunnustaa, että kävimme Naavan kanssa ennen vuoroamme kävelemässä tilan ympärillä, löysin kuormalavoja maasta ja harjoiteltiin vähän....

Viimeinen osio oli lampailla. Käytiin ensin katsomassa lampaita, jonka jälkeen käveltiin pellolle ämpärin luo. Tuomarin merkistä liikkeelle, ja toisesta merkistä koira vapaaksi (liinan roikkui perässä). Koiralle ei saanut sanoa mitään. Kävelin lammasaitauksen reunalle ja Naava tuli perässä. Siinä pyörittiin ympäri aitausta, Naava haukkui, kiersi hienosti ja lähti tuomarin ja avustajan luo... Siinä se sitten oli.

Sitten odottelin paperia ja mietin, että miten mahtoi käydä. Läpihän se meni ja saatiin etuliite paim-T. Arvostelusa luki, että kiinnostus loppui, koska lampaat eivät liikkuneet. Aitaus oli todella pieni, ja lampaat kyyhöttivät aitauksen keskellä, eivätkä tosiaan olisi edes päässeet paljon liikkumaan.

Kaikista kivointa oli laittaa kasvattajalle kuva todistuksesta. Se oli onnistunut yllätys!

Naava on paimensukuinen lapinkoira, ja osoitti omaavansa rodulleen ja perimälleen kuuluvan taipumuksen paimentamiseen. Hyvä Naava!

4*

 Lauantaina vietettiin pikkujoulua neljän tähden illallisen merkeissä.

Pitkästä aikaa innostuin pöydän kattamisestakin. Tokmannilta löysin lehtivaloketjut ja vanhasta kukkakimpusta leikkelin vielä osin hengissä olevat kukkaset pieniin tuikkukippoihin, jotka siis olivatkin maljakoita tällä kertaa. Olin tyytyväinen. Jostain kumman syystä lasitkin näyttivät tavallista kirkkaammilta ja säihkyviltä.

Alkuruuaksi tein salaattia jossa oli avokadoa, päärynää, kirsikkatomaatteja, jääsalaattia ja auramurua. Taidettiin kaikki tykätä. 

Pääruuaksi oli kermaista lihapekonipaprika pataa ja riisiä. Kerma ja pekoni, aika takuuvarmaa ;)  Jälkiruuaksi pavlovaleivokset. Ugin marenkeja hain kauppahallista kun niiden löytäminen on hankalaa. Lähetettiin tehtaallekin meiliä, että missä on jälleenmyyjiä Turun seudulla, mutta eivätpä ehtineet, viitsineet vastaille viikon aikana.

Kyllä taas täytyy todeta miten mukavaa yhdessä syöminen on!

1-Vuotta

 Tästä se alkoi, Naavan elämä meidän perheessä. Vuosi sitten sunnuntaina saatiin viesti, että on syntynyt urospentu; avattiin kuohuviinipullo ja soitettiin Haberin Nyt saa tuulettaa-biisiä.

Vuosi on mennyt nopeasti. Naavan olo ainoana koirana on sitonut hänet tiukemmin meihin. syödäänkin kaikki samaan aikaan :) . 

Naava on aina iloinen. Niin se vaan on, onnellinen koira. 

En voisi olla tyytyväisempi.  Naava yllättää kun mennään jonnekin oman reviirin ulkopuolelle. Siellä on rauhallinen , yhteistyökykyinen ja hyvin käyttäytyvä (mun mittapuun mukaan! ).

Onhan meillä haasteita. Suurin ja tärkein juttu on saada Naava oppimaan, että pihalta on tultava sisälle kutsuttaessa. Pihalla oloa ei mikään nami, palkinto tms. voita, pihalla olo on Naavasta ihan ylikivointa. 

Viikonloppu ollaan "juhlittu" synttäreitä. Kasvattajan vierailu, koirakavereita Ruska ja Vertti, paras ystävä Nala koko viikonlopun seurana ja sunnuntaina vielä pääsi lampaita paimentamaan.

Paljon onnea ihana 1-vuotias Naava (Naapuska, Naapu, Petteri, Napsukka, Hömelö...)

Oli pimeää ja harmaata, ja sitten ei ollutkaan

 

On ollut niin pimeä ja harmaa viikko, että oli pakko saada jotain piristävää kotiin. Mikäpä muu piristäisi paremmin joulun lähestyessä kuin punainen. Askosta löytyi puna-harmaa-valkoraidallinen matto, josta sai 50% alennusta, niin tämän piristyksen hinnaksi tui 39e.  Tämä matto ehti olla kolme päivää lattialla kunnes mies kippasi siihen punaviinilasillisen. Ehkä matossa oli joku likaa hylkivä pinnoite, tai nopea puhdistus auttoi, jokatapauksessa  punaviini lähti ja matto on lähes ennallaan. Punainen tyynynpäällinen on Ikeasta.

Ja kyllä niin piristi, ei se viinin kippaaminen vaan matto  :))

Voisilmäpulliakin paistoin ihan arki-iltana. Niistä tuli ihan yhtä ryppyisiä kuin on leipojakin...

Perjantai oli vapaapäivä. Naavan kasvattaja tuli kylään. Kolme urosta kirmasi pellolla sulassa sovussa. Naavalla on pelkästään hyviä kokemuksia toisista koirista, joten on suuri todennäköisyys, että säilyy yhtä iloisen sosiaalisena. Perheen ainoana koirana hän on vaan yli-innokas kun saa kavereita. Kulkee perässä koko ajan ja pusuttaa aina kun toinen pysähtyy.

Tällä kertaa en leiponut itse, kai pelkäsin ryppyisen kakun mahdollisuutta :)) Kasvattaja on itse niin taitava leipomaan, että koin parhaaksi ostaa valmiin kakun. Ja se oli hyvä ratkaisu. Kakku oli kaunis, hyvänmakuinen ja yllättävän edullinen, britakakku marjoilla. Kakku oli Naavan 1-vuotis synttärikakku.

Perjantaisen vierailun kruunasi lumi. 

 Tästä jatketaan viikonlopun viettoa. Lumi sulaa, arki alkaa. Vaihdetaan taas siihen pimeään ja harmaaseen.

Työmatkojen kaveri

 Olen löytänyt äänikirjojen idean.  

Nyt on menossa jo neljäs äänikirja . Työmatka kestää puolisen tuntia mennen tullen, eli ehdin arkispäivinä kuunnella jokapäivä tunnin ajan kirjaa. Viikossa saattaa tulla yksi kirja kuunneltua. 

Valitsen äänikirjaksi sellaisen jota en ehkä muuten lukisi. Martelan Elämän tarkoitus oli haastava kuunneltava. Ajatukset karkasivat helposti johonkin muualle.  Pienen hauen pyydystys-tarina taas vei mukanaan niin hvyin, ettei tuleva tai mennyt työpäivä palanut yhtään ajatuksiin. Samoin kävi Suljettujen ovien takana-thrillerissä. Kirjan viimeisillä sivuilla (minuuteilla? ) piti jatkaa kuuntelua kotisohvalla, jotta sai tietää lopun.

Tekniikka tökkii toisinaan. En tiedä missä vika, mutta toisinaan ei auton bluetooth vaan ala toistaa ,ja joudun käynnistämään puhelimen uudestaan jatkaakseni kuuntelua.  Äänen voimakkuuden kanssa on myös hankaluuksia, olen nyt käyttänyt vain auton äänenvoimakkuuspyörylää ja joudun laittamaan sen tosi kovalle kuullakseni. Pitänee kokeilla vaikuttaako puhelimen äänenvoimakkusnappi tähän.

Äänikirjaa voisi kuunnella koiralenkeillä, mutta haluan keskustella Naavan kanssa  ja kuunnella metsää. Voisi kuunnella pihalla haravoidessakin  ja kutoessa. Pitänee kokeilla. Mutta työmatka kuunteluun olen ihastunut, tyhjänpäiväinen radijuontajien höpötys ja samojen top 5 biisien kuuleminen on taaksejäänyttä elämää.

Koirakoulussa

 Olen Naavan kanssa käynyt nyt pari koulutuskurssia syksyn aikana, ja vaikka mulla on ollut koiria vuosikymmeniä, niin aina sitä oppii uutta. Toki vanhoistakin opeista ja kokemuksista on paljon hyötyä. Koirankoulutuksen jutut ovat vähän muuttuneet vuosien saatossa. Nykyään on niin koirien, kuin lastenkin kasvatuksessa ydin sana: positiivisuus.  Olen positiivisuuden kannattaja ehdottomasti, mutta silti epäilyttää ja vanhat opit nostavat kättään aika ajoin. Esimerkiksi koiralle rähähtäminen sen tehdessä jotain kiellettyä on aivan väärin. Nykyään vain iloisella äänellä houkutellaan toiseen parempaan tekemiseen. Mietin, mistä koira koskaan tietää tekevänsä väärin, kun sille ei sanota sitä, mutta toisaalta tarvitseeko sitä sanoa? Jos vaan ohjataan pois kielletystä tekemisestä, palkitaan siirtymästä, niin siinä sitten oivaltaa mitä kannattaa tehdä.

Koirakoulutuskurssin vetäjän rooli on tärkeä. Miten kurjalta tuntuu olla huono esimerkki, kun vetäjä ottaa esille kaiken kansan kuullen juuri sinun tekemäsi "virheen" muille neuvoksi. Ja miten taas hyvän esimerkin näyttäminen tuo onnistumisen ja ilon tunteen koko kouluttamiseen.

Välillä tuntuu, että menen koulutukseen "häntä" jo valmiiksi koipien välissä odottaen mitä kaikkea väärää teen juuri nyt, tai olen jo tehnyt. Tänään kun menin koulutukseen ja Naava kakkas matkalla, keräsin juuri kakkoja pussiin kun kouluttaja tuli laittamaan törppöjä kentällä, niin mietin : apua, onkohan tää oikeanlainen kakkapussi, apua ei ole biohajoava , sanookohan tästä nyt jotain...  Ei sanonut, mutta mielestäni katsoi pitkään ....

Tällaiset tilanteet ovat ehkä hyviä oivaltamisen paikkoja. Nyt tiedän miltä tuntuu kun koulutus tapahtuu virheitä etsimällä. Kun menen maanantaina töihin, muistan tunteen ja jatkan kehumisella ja kannustamisella kasvattamista. 

Pitää vielä korjata, että kokemus on aina henkilökohtaista ja liittyy omaan persoonaan. Myönnän olevani herkkä, eikä kritiikin vastaanottaminen ole ollenkaan helppoa. Ja vuorovaikutus on vaikea laji, asiat voi sanoa niin monella tavalla.

Pimeää oloa

 Pimeää on. Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten, että minä uskallan tehdä aamulla koiralenkin pilkkosen pimeässä metsässä otsalampun valossa? En kyllä itse ainakaan olisi ikinä uskonut rohkenevani. Vaan siellä nyt olen Naavan kanssa aamulenkit tehnyt. Joka aamu näen jossain kohtaa lenkkiä otsalampun valokiilassa kiiluvia silmiä. Sitten arvuuttelen onko ne silmät miten korkealla maasta, jotta  kuuluvatko peuralle, ketulle vai sudelle. Kissan silmät luulen tunnistavani, ne ovat vähän viiruiset ja usein vihreät.  Naapuri kunnassa asuu susilauma. Toisinaan mietin mitä teen jos eksyvät meille päin, vaan eipä siinä  taida olla mitään tehtävissä.  Pikkuhiljaa pimeyteen alkaa tottua, mutta siihen menee vielä aikaa, että noista pimeistä lenkeistä alkaisi nauttia.

Eilen meni kaivosta pumppu rikki. Kyllä maalla on mukavaa.....  Tuo siis tarkoittaa sitä, että meille ei tule vettä. Sadevettä ämpäreihin, vessaa ja pesua varten. Viikonloppu mennään sadevedellä ja kanisterivedellä. Mies kävi Alkossa, jotta on jotain mitä juoda ;)  

Tällä viikolla olin myös fysioterapeutilla. Niitä samoja jumppaliikkeitä sain joita olen tehnyt enemmän ja vähemmän tässä kolmen vuoden aikana. Polvi teipattiin myös. Sain ohjeita miten töissä kannattaa toimia ja pitäisi ostaa pohjallinen, jotta jalkaan tulisi oikea asento. Niska-hartija kipukin saattaa johtua asentovirheestä kun on samalla puolella kehoa kaikki nuo viat. Tulipa kaikista ohjeista ja työkyvyn ylläpitämisjutuista mielikuva, miten seuraavaksi käytän töissä rollaattoria apuna...

Eipä tässä muuta voi kui
n olla super iloinen, että edessä on viikonloppu ja kaksi lepopäivää :) 

Suo

 Olen työmatkoilla, n. 30 minuuttia suuntaansa, kuunnellut kahden viikon ajan äänikirjaa. Ja se on tuntunut paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin kuunnella mennen ja tullen Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli-laulua. Samat hitit kun soi radiossa päivästä toiseen.

Ensimmäinen kuunneltu kirja oli Pienen hauen pyydystys. Siinä oli peijooneita, näkkejä, hattara ja muita luonnonhenkiä, ihanan hassu toisenlainen maailma.

Sattumalta aloin tämän jälkeen lukea Suon villi laulu-romaania, ja hitsit sentään miten se sopikaan jatkoksi. Ei oltu enää Suomessa, mutta päähenkilö oli samantapainen tyttö, nainen.

Luonto oli tässäkin pääosassa, ja sellainen vaatimattomuus ja se aivan erilainen maailma. Ja kuitenkin samanlaisia tunteita: rakkautta, yksinäisyyttä, pelkoa. 

Tämän kirjan ahmin! 

Jumi

Kaksi viikkoa vaivannut niska-hartija kipu. Aiemminkin on niskat olleet jumissa silloin tällöin, mutta ei näin pahasti. Olen yleensä saanut erilaisilla venyttelyillä jumit auki, mutta nyt ei onnistu.

Netistä olen etsinyt uusia venytyksiä ja tehnyt monta kertaa päivässä uudet ja vanhat. Torstaina olin hierojalla, joka sanoi juuri niskassa olevan pahat jumit. Perjantaina hieronnan jälkeen selässä ja niskassa oli selkeä kipukohta, kosketusarkuuttakin. Hiukan kuitenkin tuntui helpottavan. Aloitin vielä burana-kuurin tulehduksen varalle. Ja saunomista.

Tänään niskassa tuntuu taas jatkuvaa kipu-särkyä. Hitto kun harmittaa. Vielä ajattelin koittaa käyttää huivia, josko kylmä viima tekee pahaa niskalle. Särky on siitäkin kurjaa, että tekee ärtyneeksi. 

Pyhäinpäivää vietettiin kynttilöitä sytyttelemällä ja käytiin hautausmaalla, mutta vasta sunnuntaina, vältettiin kokonaan ruuhkat. Onneksi täällä ei ole kukaan tullut oven taakse karkki vai kepponen-teemalla , en tykkää yhtään halloweenistä. 

Käytiin Kranssiaitassa (ihan oikea aitta) ostamassa oveen kranssi. Siellä oli monenlaisia kransseja ja kaikki erilaisia. Yksi kranssi kiinnitti heti huomion oven pielessä, mutta kierrellessä aitassa, joku ehti jo napata sen :(. Pitäisi aina tarttua heti siihen kiinni mikä silmää miellyttää. 

 Haettiin myös sypressejä pari kappaletta. Nyt on kiva tulla kotiin.

Tuohon kun vielä saisi jotkut pienet kivat valot tuikkimaan.

Syksy on mennyt nopeasti, Nyt on jo marraskuu!

Meksiko 4*

 

 

 Kerrankin muistin ottaa valokuvia ruuista ennenkuin ahdoin ne suuhuni.

Siis olimme ystävien luona 4* illallisella.  Tämä hauska perinne alkoi vuonna 2015, eli kerran kuukaudessa (kesäisin taukoa) vuorotellen tehdään ruokaa toisillemme ja syödään yhdessä.  

Ystävämme panostavat illallisiin maa-teemoilla. Tällä kertaa matkasimme musiikin ja alkujuoma Margaritan siivittämänä Meksikoon.

Alkuruokana oli salsaa ja quesadillat. Pääruuaksi lihamureke lohkoperunoilla ja jälkiruuaksi hedelmiä sitruuna/lime rahkavaahdolla.

Kauniimpaa lihamureketta en ole koskaan nähnyt. Persilja, avocadopalaset ja tomaattimurska kaunistivat  murekkeen. Ja makukin oli kohdillaan.

Quesadilla ehti kadota suuhun, mutta sainpa värikkäästä salsasta kuvan :)

Jälkiruoka kruunasi kaiken. Tosin vielä illan venyessä saimme kahvia ja suklaakakkua rommikermavaahdolla  (niin taivaallisen hyvää) ja tacoja.

Kyllä syöminen yhdessä on kivaa! 

Puitiin vielä perjantain pakohuone juttua. Mies keksi hyvän lisän: jostain lukitusta kaapista olisi voinut  tulla neuvoa antavat snapsit:)) 

Juteltiin myös elämän haaveista ja unemista. To do listaa väsättiin ja ykköseksi taisi kaikille nousta ruskaretki pohjoiseen. 

Naavakin oli kylässä. Hänellä oli alkuruuaksi omat pentupipanat ja jälkiruuaksi savustettu sonninsuti. Naava oli eka kertaa hississä, eikä sekään hetkauttanut. Kaikkeen saa pieni (?) lapinkoira tottua. Pieni ? lapinkoira täytti 11kk<3

Tällaista "hoitoa"

Alkoipa viikonloppu mukavasti!

Rättipoikki väsyneenä ajoin kiireesti kotiin, vähän ruokaa ja vaatteiden vaihto ja taas menoksi. Ja kyllä kannatti. Siinä tunnin aikana pää tyhjeni työ-ja muistakin asioista, ja tuli roppakaupalla energiaa.  Oltiin vankimielisairaalan sellissä, tehokasta hoitoa siis :) 

Ystävämme olivat naapuri sellissä ja yhteistyöllä oli tarkoitus karata pois selleistä ennen kuin vartija palaa tunnin päästä.  Oltiin ensimmäistä kertaa pakohuoneessa. Sellissä oli paljon numerolukittuja lukkoja normaali sellikalustuksen lisäksi. Availin laatikot, nostin irtoesineet laatikosta pöydälle, pengoin kirjoja, katsoin sängyn alle jne. Seinillä oli numeroita, kuvia ja kortteja. Eipä siitä mitään olisi tullut ilman sitä vihreää nappia. Sitä painamalla ilmestyi kuvaruudulle ohjeita. 

Ohjeiden avulla oli kiva hoksata lukkojen koodeja ja päästä eteenpäin. Tarvittiin tosi monta vihjettä ja lisäaikaa ennenkuin päästiin sellistä ulos. Mutta olipa hoksaamisen iloa ilmassa, siitäkö sitä energiaa tuli? Vai tuliko se yhdessä tekemisen ilosta? Vai vaihtelusta, tällaista ei olla koskaan tehty aiemmin?

 Tämä oli joululahjamme. Kiitos lahjan antajille. Ilman lahjaa ei todennäköisesti olisi tullut tätä elämystä kokeiltua. Ja kiitos ystävillemme, jotka tulivat mukaamme.

Ja kyllä! Haluan uudestaan jonnekin toiseen pakohuoneeseen.

Aktiivisuutta vai lepoa?

 Mulla on ollut syyslomaa tämä viikko.

Työviikkoina ei tahdo jaksaa mitään ylimääräistä, eikä aikaakaan tahdo löytyä, niinpä latasin tähän lomaviikkoon kaikkea.  

Hammaslääkärikäynti, jee, ei reikiä. Tosin suuhygienistin käynti tulee vielä, mutta pääasia ettei tarvitse kuulla poran ääntä. Olin yksityisellä. Pääsin sisälle juuri silloin kun aikani olikin, siinä ehkä suurin ero kunnalliseen verrattuna, ja tietenkin palvelun hinnassa oli eroa. Tarkastus röntgenkuvineen maksoi 98e, olisko sama juttu kunnallisella 60e.

Koiratreeniä pienellä porukalla seuran puitteissa. Naavalla hävisi korvat kokonaan, en saanut alkuun yhtään mitään kontaktia häneen. Harjoittelu teki tehtävänsä koska lopussa sain jo vähän huomiota ja ohitukset alkoivat sujumaan. Varsinainen älynvälähdys iski: siis Naava ei opikaan itsestään seuraamaan, kävelemään sivulla, sitäkin pitää harjoitella täällä maallakin.

Pitkästä aikaa kävin myös ostoksilla. Alusvaatteet vetivät viimeisiään ja suuntasin Wiklundille, koska kuulin, että sieltä saisi hyvää palvelua, ja siis oikeankokoiset liivit. Koronapa teki taas temppujaan ja sovitushuoneen ( oli todellakin huone, tilava kuin mikä) seinällä luki lappu, että myyjä ei tule sisälle huoneeseen korona aikana. Myyjä vielä kertoi, ettei saa koskea (eli mitata) korona aikana. Apua sain kuitenkin ja kolmet liivitkin löysin ja ostin.  Ostin myös villatakin ja pari puseroa. On kuulemma kiva uusia syysvaatteita piristykseksi, en viitsinyt sanoa, että nämä ovat myös talveksi ja ehkä vielä ensi kevääksikin. 

Käytiin pojan kanssa Harjureitillä kuljeksimassa. Oli kuin Lapissa; leveät "polut" ja laavuja tasaisin väliajoin. Helppokulkuista, 10km meni helposti. Ja ne ihanat jäkälät, ne vaan vetoaa muhun.

Työjuttujakin tein. Ajattelin sen olevan viisasta ja helpottavan ainakin parin seuraavan viikon töitä. Mutta en enää tiedä oliko ollenkaan viisasta. Työasiat tuppasivat mieleen liikaa, varsinkin alkuviikon aamuöinä kun mietin mitä työjuttuja kannattaa juuri nyt, lomaviikolla tehdä. 

Ja miten usein sitä ruokaa pitääkään laittaa!? Vaikka syötiin pari päivää samaa ruokaa, tuntui että saa jokapäivä joko käydä kaupassa tai tehdä ruokaa. Vaikka oli kauppalappu niin aina unohtui jotakin. 

Olin mielestäni aktiivinen ja ahkera, mutta yhä vaan on listassa tehtävää. Tulisiko sittenkään aika pitkäksi jos ei kävisi töissä?  

Millainen loma olisi ollut jos olisin vain nautiskellut, syönyt herkkuja, lukenut kirjoja, katsellut netfliksia ja tavannut ystäviä?  Jotenkin tuntuu, että teen niin tai näin, niin aina haikailen sen toisen vaihtoehdon perään. Tiedän varmasti, että jos viikko olisi mennyt lekottelussa, olisi jälkeenpäin kaduttanut "ajan hukkaaminen".  Ja onhan tässä vielä viikonloppu edessä, jospa paetaan mökille rauhaan... Tosin siellä mökin talvikuntoon laittoa, haravoimista yms....

Murusia viikosta

 -Luonnossa alkaa näkyä ruskan värit. Lapin kaipuu vähän hellittää kun täälläkin alkaa ruska. Käytiin Ruissalossa lenkillä ja oltiin kahvilla ystävien kanssa.

-Pitkästä aikaa oli 4* illallinen. Koronan ja kesän takia ollut pitkä tauko. Ruoka oli hyvää. Peltiruokaa alkupalaksi, pasta carbonaraa pääruuaksi ja omenakakkua jälkkäriksi. Älkää muuten ostako ikinä s-ryhmän vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Epätoivoisen vatkaamisen jälkeenkään ei vaahtoutunut vaan säilyi valuvana kastikkeena, joka ei siis pysynyt kakun päällä sellaisessa muodossa. Meinasi katketa pinna... Kattamiseenkaan en saanut intoa enkä inspiraatiota (valitusta, valitusta...) , mentiin ihan vaan syys serveteillä ja kynttilöillä. 

-Istuttelin tulppaanin, krookuksen, sinililjan ja lumikellon sipuleita. Olikohan liian aikaista kun on vielä niin lämpimiä päiviä? Ja tuliko ne tarpeeksi syvälle? 

-Naava riehuu pihalla kun kuulee naksahduksia saunan takametsästä. Siellä liikkuu peuroja. Toisinaan tulevat tuohon pellon reunaan ihan näkösälle. Joudutaan ottamaan Naava sisälle välillä kun saa ihan tolkuttomia haukkumis-aidanvierus-juoksukohtauksia, eikä rauhoitu ollenkaan.  Huvittavaa jotenkin kun oltiin Ruissalossa niin käyttäytyi siellä mallikelpoisesti. Ei haukkunut sauvakävelijöitä eikä vastaantulevia koiria. Kahvilassakin meni hyvin, mutta kun päästiin kotiin.....juoksi pitkin aidan reunaa, haukkui ja pomppi. 

-Aikaiset työaamut ovat tehneet sen, että aamulenkit tehdään otsalampun kanssa pimeässä metsässä. Kaikkeen kai tottuu. Ja mulla on hyvä ja tehokas otsalamppu. Linnut lehahtavat puista kesken uniensa, muita ääniä ei juuri kuulu.

- Töissä tapahtuu muutoksia. Koitan nyt vaan odotella ja seurata tilannetta. Yleensä olen se, joka miettii ratkaisuja. Nyt mietin vain omia ratkaisujani. Olen valittanut pitkään, ehkä olisi aika tehdä jotain, jotta saa taas elämälleen positiviisemman suunna.  (Saankohan aikaseksi mitään, uskallanko...tuskin! )

Viikonloppu

 

Perjantaina menin suoraan töistä kyläilemään ja palasin kotiin iltayöstä. Naavalla oli ollut ikävä. Lauantaina makoili pitkät ajat puoliksi sylissä. Tankattiin läheisyyttä.

Lauantaina meidän kotitie muuttui Länsirannikon rallin pikataipaleeksi. Nyt tiedetään, että meidän tien ajaa päästä päähän parhaimmillaan vähän vajaassa kolmiessa minuutissa. Normaalisti tästä puolesta välistä kun lähtee menee aikaa viisi minuuttia. Me ajetaan 50km/h, rallissa keskinopeus oli 117km/h.

Sunnuntaina retkeiltiin Paimion luontopolulla. Vaihtelua varsinkin Naavalle. Tein saman lenkin kesällä, ja silloin lenkki tuntui paljon lyhyemmältä. Uskon, että evästauko kevensi kävelyä. Tuolla kävellessä tuli ikävä Lappiin, ruskareissulle. Ehkä vuoden päästä....

 

 

 

 

Putous arkeen

Tässä vielä taspainoillaan rantakivellä Kerimäellä.

Olen tipahtanut korkealta. Arki ei lähtenyt käyntiin.  

Tuntuu tylsältä aina valittaa tästä samasta asiasta. Hävettääkin. Kun  työ tökkii aika ajoin, eikö olisi aika tehdä asialle jotain? 

Tekee mieli sulkea työ-ovi viimeisen kerran. Liika on liikaa. Suhdeluvut määrittelevät työtä. Suhdeluvutt eivät kerro , miten erilaisia lapset ovat, miten joku tarvitsee aikuisen apua lähes koko ajan, joku itkee ikäväänsä viikon tai kolme, ja miten niillä kaikilla, kilteillä ja tavallisillakin, on oikeus aikuisen apuun ja huomioon. Riittämättömyyden tunne on sietämätöntä. Korona aiheuttaa paljon poissaoloja henkilökunnalle, eikä sijaisia löydy. Sinnitellään ja pärjätään, niinhän kiltit hoito-ja kasvatusalan ammattilaiset tekevät.

Mutta mitä voi tehdä? Luulen, että työolot ovat vähän jokapaikassa  epäinhimilliset. Ja uskallus heittäytyä vaan pois ja luottaa, että elämä kantaa, se uskallus puuttuu.

Emäntä ja koira samanlaisia: Naavakaan ei uskaltanut järveen :))

Olen nyt saikulla loppuviikon. Mun naulattu vammajalka särkee aika tavalla. Röntgen selvittää jotain toivottavasti. Ja toivottavasti on jotain korjattavaa, ettei tämä särky jää loppu elämäksi. Vai onko tämä kehon keino, kun en muuten jää kotiin?

Nyt kaipaan ystäviä. Ystäviä, joille saan valittaa ja olla allapäin. Haluaisin olla se valon ja ilon tuoja, mutta se vasta viekin voimia, kun ei pysty olemaan itselleen armollinen ja antaa tuntua juuri tältä: apealta, surulliselta, epätoivoiselta ja itseensä pettyneeltä.

Mikä viikonloppu!

 Nyt on takana sellainen viikonloppu, etten oikein tiedä osaanko siitä vielä kirjoittaa.

Ainutlaatuinen elämys, sulateltavaa ja muisteltavaa niin paljon.

Oli pentutapaaminen, jossa tavattiin kaikki Naavan sisarukset. Vilunväreet meni pitkin käsivarsia kun näin kaikki lauantaina. Ja tarvitsin nenäliinaakin (jouduin sanomaan ettei mulla ole koronaa, herkistyn vaan, kun näen kaikki ).

Kaikki koirat vaan nuuskuttelivat toisiaan ja olivat innoissaan. Ei mitään "äijä-rähinöintiä".

Kukin vuorollaan pääsi lauantaina sekä aamupäivällä, iltapäivällä että vielä sunnuntainakin aamulla lammasaitaukseen kokeilemaan onko taipumusta paimennukseen.

Ensin lampaat aitauksessa, ja vaan kävelin ulkopuolelle, Naava vapaana. Katsottiin onko yleensäkään kiinnostunut lampaista. Löytyykö paimmenushaukkua. Löytyihän se! Innostus oli kova. Haukku oli kimeä.

Sitten siirryttiin aitaukseen, Naava liinan päässä. Naava toimi oikein hyvin ensikertalaiseksi. Lampaiden suuntaa vaihdettiin useampaan kertaan.

Ja lopuksi sunnuntaina minä lampaiden keskellä ja Naava hosumassa ympärillä. Siitä ei kyllä tullut juuri mitään:) Minä en päässyt mihinkään kun lampaita oli tiiviisti jalkojen ympärillä ja Naavaa ärsytti kun lampaat ei liikkuneet. Mutta hei, tämä oli minullekin ensimmäinen kerta!  

Naava on vielä pentumainen. Itseluottamusta ja innostusta löytyy, mutta haukku ja käytös on vielä leikkimäistä, näin ymmärsin. 

Kyllä olin ylpeä Naavasta! Ja miten hienosti osaa lukea toisia koiria, perääntyy, heittäytyy selälleen tai mielistelee nuolemalla suupieliä oikealla hetkellä.

Ja meidän vuokraama mökki järven rannalla. Ei mikään luksus mökki, mutta kaikki mukavuudet, oma rauha ja järvi!  Kävin uimassa ja pitkät tovit vain katselin järvelle.

Näiden kuvien välissä noin tunti!

Sunnuntai oli haikea. Paluu arkeen ei tuntunut ollenkaan kivalta.

Ehkä ensi kesänä uudestaan, tuonne 486km:n päähän.

Ja onhan mulla matkamuistokin:  

Tänään on hyvä päivä

 

Lauantai. Vapaapäivä. Kotona.

Naava on pesty ensimmäisen kerran. Pesu oli tarpeen, silittäessä tuntui, että käsiin jää jotain, rasvaa?  

Pesu meni hyvin, ei tärinää ja hetkittäin tuntui jopa nauttivan kun hieroa rapsutettiin shampoota.

Kynnetkin leikattiin terassilla tuulen puhallellessa samalla turkkia kuivaksi. Oli hyvä idea leikata kynnet siellä, meni huomaamattomasti kun Naava tarkkaili maisemia. Ei kynsien leikkuussa muutenkaan suurempia ongelmia ole, vähän ylimääräistä sählinkiä kun kiskoo tassua pois juuri kriittisellä hetkellä.

Ostettiin uudet valjaat. Samanlaiset kuin Nalalla, Rukat. Tuntuvat tukevilta ja helpoilta laittaa päälle. Hurtan valjaat olivat välillä hankalat, kun kaikki remmit irtoilivat liian helposti ja niitä piti pujotella paikoilleen. Ja siis Hurtta valjaat tulivat pieniksi, siksi hankittiin uudet. 

Nyt ollaan valmiit ja innokkaat lähtemään ensi perjantaina Kerimäelle tapaamaan Naavan siskoja, veljiä, äitiä ja "setäkoiria". Ihan mahtavaa, että koko pentue pääsee tulemaan, nähdään kaikki! 

Toisen työviikon jälkeen olo on käsittämättömän hyvä. Siitä huolimatta, että työkaverin koronatestin tulos kesti ja kesti, ja uudet lapset olivat itkuisia. Harmittaa kun vanhemmat, jotka voisivat, joilla olisi mahdollisuus,  antaa lapsensa totutella pehmeästi päivähoitoon (pidentäen pikkuhiljaa hoitopäivän pituutta, olemalla ensin itse mukana jne.) , työntävät lapsensa aamulla ovesta sisään ja sanovat: "kyllä se pian tottuu", ja hakevat kotiin iltapäivällä. 

Olen nukkunut yöt hyvin, työt eivät ole tulleet uniin , ei ole stressiä. Tältäkö se tuntuu kun ei ole stressiä? Ei hassumpaa. 

Voihan aarne

 Piti hoitaa yksi asia/ongelma/huoli, tai ainakin yrittää hoitaa.

Oletteko muuten huomanneet, että netistä löytyy kaikenlaista tietoa, mutta puhelinnumeroita ei löydy, vain meili osoitteita?

Soitin ensin ainoaan numeroon jonka löysin, lähinnä joku "keskus". Selitin vähän asiaani ja sain numeron ensimmäiselle "Aarnelle".

Soitin ja kyseinen "Aarne" selitteli ylimalkaisesti kaikkea, ja antoi numeron seuraavalle "Aarnelle". 

Seuraava "Aarne" selitti asioita. Saadakseen jotain pitää ottaa yhteyttä lääkäriin, kelaan ja te-toimistoon.

Ensimmäinen "Aarne" hoitaa yhden asian. Toinen "Aarne" hoitaa toisen asian ja voi olla yhteydessä myös muihin "Aarneihin".

Tämän lisäksi on kolmas "Aarne", johon pitää olla yhteydessä saadakseen hoidettua asian.

Neljäs "Aarne" hoitaa yleisesti jotain, tässä vaiheessa putosin jo kärryiltä, ja vaivuin epätoivoon.

Kyllä vaaditaan "pieneltä" ihmiseltä kärsivällisyyttä, viitseliäisyyttä, aikaa ja motivaatiota jotta saa asiansa hoidettua.

Nämä "Aarnet" eivät täytä yhtäkään lomaketta puolestasi, ja lomakkeita tulee täytettäväksi monta.

Aika hyvä tapa varmasti saada valtion/kunnan euroja säästymään, moni ei jaksa näin montaa "Aarnetta".

En oikein tiedä mikä tunne jäi tästä päällimmäiseksi. Toisaalta raivostuttaa ja itkettää, toisaalta taas tuntuu siltä, että tämä ei voi olla totta. 

Kuka näitä järjestelmiä keksii ja rakentaa?

Linnunpönttö

Mä tykkään linnunpöntöistä ja niissä asuvista pikkulinnuista.

Ajattelen, että ne syövät hyttysiä, ja maksavat vuokransa pöntöistä sillä.

Olen mökille ostanut ja saanut kauniita maalattuja, enemmän talon näköisiä pönttöjä , mutta niihin ei koskaan muuttanut kukaan. Linnuilla vähän erilainen maku kuin mulla.

Mökillä on myös yksinkertainen vakoinen pöttö, eikä siihenkään ole kukaan muuttanut.

Mutta halvassa bilteeman pöntössä, joka on jo halkikin, niin siinä kyllä asutaan.

Kotona on peruspönttöjä, ja kaikkiin on löytynyt asukas.

Nyt ostettiin markkinoilta kalliimpi pönttö. Jotenkin oli kiva maksaakin siitä, kun myyjä, joka itse tekee kyseiset pöntöt, tiesi mitä materiaaleja oli valinnut ja miksi. Tuli kunnon asennusohjeet, puupalikoineen ja naruineen.  Eikä itse pönttökään ole hullumman näköinen.

Nyt oottelen, jotta kelpaako :)